YEL-uudistus on hyvä uutinen myös Forssan seudun yrittäjille
24.4.2026

Orpon hallituksen kehysriihi päättyi 22.4. Suomi tarvitsee kasvua, työnteon kannusteita ja yrittämisen edellytyksiä vahvistavia päätöksiä. Julkisen talouden vastuullisen hoitamisen pitää kulkea käsi kädessä näiden toimien kanssa, jotta hyvinvointiyhteiskunnan perusta kestää myös tulevaisuudessa. Hallitus jatkoi tällä linjalla myös kehysriihessä.
Me Forssan Kokoomuksessa näemme suunnan oikeana. Nyt ei ole hetki jäädä odottamaan, että asiat korjaantuvat itsestään. Kasvu ei synny ilman työtä, yrittämistä ja luottamusta tulevaan. Tarvitsemme päätöksiä, jotka tekevät yrittämisestä nykyistä kannattavampaa ja oikeudenmukaisempaa.
Siksi YEL-uudistus on kehysriihen tärkeimpiä päätöksiä. Ministeri Sanni Grahn-Laasonen on tehnyt sen eteen pitkään töitä, ja suunta on oikea. Yrittäjälle tulee lisää valinnanvapautta, maksuihin lisää joustoa ja sairauspäivärahan ajaksi mahdollisuus tauottaa YEL.
Tämä on tärkeää erityisesti niille yksinyrittäjille, joiden tulot vaihtelevat paljon, eikä vaihtelu johdu yrittäjästä itsestään. Monilla palvelualoilla toimeentulo elää sesonkien, asiakkaiden peruutusten, yleisen taloustilanteen ja sairastumisten mukana. Moni yrittäjä tekee töitä yksin, omalla osaamisellaan ja omalla vastuullaan. Juuri silloin järjestelmän pitäisi joustaa elämäntilanteen mukana.
Ongelma ei ole ollut vain se, että YEL on tuntunut monesta yrittäjästä jäykältä. Monen kokemus on ollut myös se, että järjestelmä on ollut epäreilu. On ollut vaikea hyväksyä sitä, että maksu perustuu arvioon, joka ei aina vastaa yrittäjän todellista tilannetta tai tulojen vaihtelua arjessa.
Forssan seudulla on paljon juuri tällaisia yrittäjiä. He tekevät työtä omalla osaamisellaan ja omalla vastuullaan, pitävät palveluja saatavilla ja rakentavat samalla koko seudun elinvoimaa. Kun heidän asemaansa parannetaan, vaikutus näkyy myös paikallistaloudessa.
Siksi pidämme YEL-uudistusta oikeansuuntaisena. Nyt tärkeintä on, että jatkovalmistelussa varmistetaan uudistuksen toimivuus myös käytännössä. Kun yrittäjän arki tunnistetaan paremmin, rakennetaan samalla reilumpaa ja vahvempaa Suomea.