Satu Järvisen vappupuhe Forssassa 2026
1.5.2026

Hyvät kuulijat, arvoisat vapunjuhlijat,
Tänään kokoonnumme juhlimaan vappua, joka on työn, sivistyksen ja yhteisöllisyyden juhla.
Vappu on hetki, jolloin voi hengähtää arjen keskellä. Se on myös hetki katsoa eteenpäin. Millaisen Suomen haluamme rakentaa? Millaisen Forssan seudun jätämme seuraaville sukupolville? Ja ennen kaikkea, miten pidämme huolta siitä, että työ, yrittäminen ja osaaminen kantavat meitä myös tulevaisuudessa?
Kokoomuslaiselle vappu kertoo ennen kaikkea mahdollisuuksista. Siitä, että jokaisella ihmisellä on oikeus tavoitella hyvää elämää, kehittää itseään, tehdä työtä, yrittää ja rakentaa omaa tulevaisuuttaan. Uskomme siihen, että vapaus ja vastuu kuuluvat yhteen. Yhteiskunta on vahva silloin, kun se antaa ihmisille tilaa onnistua ja pitää samalla huolta heistä, jotka tarvitsevat tukea.
Aika, jossa elämme, ei ole helppo. Talouden epävarmuus, arjen kustannukset, kansainväliset kriisit ja Euroopan turvallisuustilanne haastavat myös Suomea. Juuri tällaisina aikoina tarvitaan päätöksiä, jotka eivät katso vain seuraavaan viikkoon tai seuraaviin vaaleihin, vaan pidemmälle. Toivon, että keskusteluyhteys ja rakentava yhteistyö eri puolueiden edustajien välillä löytyy myös Arkadianmäellä.
Totuus on, että Suomi tarvitsee kasvua. Tarvitsemme lisää työtä, lisää yrittäjyyttä ja lisää uskallusta uudistua. Työn tekemisen pitää aina olla kannattavaa ja ahkeruudesta pitää palkita. Samalla yrittäjyyden esteitä on purettava, jotta yritykset voivat kasvaa ja työllistää.
Tämä ei ole vain valtakunnallinen kysymys. Se on myös paikallinen kysymys. Forssan seudulla on osaamista, teollista perinnettä, yritteliäisyyttä ja sijainti, jonka varaan voidaan rakentaa uutta. Uuden datakeskushankkeen eteneminen antaa meille aihetta katsoa tulevaan luottavaisesti. Tällaiset hankkeet voivat tuoda työtä, investointeja ja mahdollisuuksia myös paikallisille yrityksille. Erityisesti alkuvaiheessa tarvitaan rakentamisen, tekniikan ja palveluiden osaajia. Siksi meidän on pidettävä huolta siitä, että Forssan seutu on paikka, johon kannattaa investoida, jossa kannattaa yrittää. Meillä on hyvä talouden hallinta, josta kertoo viime vuoden hyvä tilinpäätös 3. milj € ylijäämäisenä. Perusta on siis kunnossa ja nyt on aika hakea kasvua. Tällä hetkellä seudullinen yhteistyö toimii hyvin, niin se antaa hyvän pohjan vankalle yhteistyölle tulevaisuuteen ja koko seutukunnan vahvistumiseen.
Hyvä ja vakaa talous ei kuitenkaan riitä, vaan me tarvitsemme myös sielun ruokaa ja siihen vastauksena on monipuolinen kulttuuritarjonta. Meillä on seutukunnalla upea kattaus erilaisia tapahtumia konserteista teatteriesityksiin ja urheiluseurojen monipuolinen lajirikkaus, joissa on tullut myös menestystä junioritasolla. Kulttuurikoordinaattorin palkkaaminen antaa viestin siitä, että kaupunkimme haluaa panostaa monipuoliseen kulttuurin tarjontaan kansalaisille.
Osaaminen on kaikessa avainasemassa. Koulutus ei ole menoerä, vaan tulevaisuuden perusta. Meidän on huolehdittava siitä, että lapset ja nuoret saavat hyvän alun elämään. Ammatillisen osaamisen on vastattava työelämän tarpeisiin, myös aikuisilla on oltava mahdollisuus oppia uutta ja mahdollisuus kouluttautua muuttuvassa maailmassa. Kasvu ei synny tyhjästä. Se syntyy ihmisistä, jotka osaavat ja tarttuvat toimeen. Hamk ja Fai ovat jo ennakoineet ja suunnitelleet uusia koulutuslinjoja tulevien työvoimatarpeiden varalle. On upeaa, että meillä on paikkakunnalla ketterät toimijat, jotka suuntaavat katseensa rohkeasti uuteen.
Myös hyvinvointipalveluissa tarvitaan rohkeutta uudistua. Sosiaali- ja terveyspalveluiden on toimittava niin, että apua saa ajoissa. Palvelujen pitää olla laadukkaita, saavutettavia ja yksittäisen ihmisen näkökulmasta selkeitä. Digitaaliset palvelut ovat hyvä asia, mutta ne eivät saa korvata inhimillistä kohtaamista silloin, kun ihminen tarvitsee tukea kasvokkain. Parhaat ratkaisut syntyvät, kun eri alojen ammattilaiset tekevät työtä yhdessä ja ihminen nähdään kokonaisuutena.
Turvallisuus on noussut viime vuosina aivan uudella tavalla yhteiskuntamme ytimeen. Suomen Nato-jäsenyys vahvistaa asemaamme osana läntistä arvoyhteisöä, mutta turvallisuus ei synny vain jäsenyydestä. Se syntyy myös varautumisesta, osaamisesta, teknologiasta ja luottamuksesta. Meidän on kyettävä suojaamaan yhteiskuntaamme myös kyberuhkilta ja muilta häirintäyrityksiltä. Samalla meidän on puolustettava demokratiaa, oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia. Ne eivät ole itsestäänselvyyksiä. Niistä on pidettävä kiinni joka päivä.
Tulevaisuuden Suomi tarvitsee myös puhtaita ratkaisuja. Ilmastonmuutokseen vastaaminen ja talouskasvu eivät ole toistensa vastakohtia. Kun investoimme puhtaaseen teknologiaan, energiaan ja uusiin ratkaisuihin, luomme samalla työtä ja vahvistamme kilpailukykyä. Vastuullisuus tarkoittaa sitä, että pidämme huolta, sekä taloudesta että ympäristöstä. Molempia tarvitaan, jos haluamme jättää tuleville sukupolville elinkelpoisen ja vahvan maan.
Hyvät kuulijat
Vappu muistuttaa meitä siitä, että Suomi on rakennettu työllä. Pidetään siis kiinni siitä, mikä meitä kantaa: työ, yritteliäisyys, sivistys, vastuu, välittäminen ja se, että uskomme parempaan huomiseen, pidämme uskoa ja toivoa yllä arjen haasteissa. Uudistetaan rohkeasti, mutta pidetään samalla huolta siitä, että jokainen pysyy mukana elämässä.
Huolehditaan toinen toisistamme ja rakennetaan yhdessä vahvaa, välittävää ja uudistuvaa Forssan seutua, meidän omaa kotiseutuamme. Näillä sanoin toivotan teille kaikille iloista, ja aurinkoista vappua.
Kiitos
Satu Järvinen
Forssa, 30.4.2026