Vappuperinteen historiaa

Suomessa nykyisin vietettävä vappu on yhdistelmä useasta erilaisesta ja eri-ikäisestä perinteestä. Siitä voidaan erottaa ainakin seuraavat osat:

• kansanperinteen välityksellä muinaisuskoon palautuva kevätjuhlaperinne,

• kirkollinen vappujuhla,

• kaupunkien säätyläisten kevätjuhlaperinne,

• kaupunkien käsityöläisten ja ammattikuntien kevätjuhlat,

• ylioppilaiden kevätjuhlaperinne ja

• työväen juhla.

Kansanomaisen vapunajan perinteen pohjana on muinaissuomalainen helajuhla eli toukojuhla. Pahojen henkien karkottamiseksi saatettiin polttaa kokkoja eli helavalkeita ja soittaa kelloja. Näitä tapoja on ollut vielä varsin myöhään esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla. Juhlissa saatettiin juoda simaa ja tanssia. Tapa on alunperin lähtöisin germaanisilta kansoilta ja Suomessa säilynyt pisimpää ruotsinkielisillä rannikkoseuduilla.

Varsinaista vappua sen vanhassa, kirkollisessa merkityksessä alettiin kuitenkin Suomessakin viettää jo keskiajalla. Tässä alkuperältään katolisessa perinteessä on kyse nykyisessä Etelä-Saksassa, Baden-Württembergin alueella sijainneen Heidenheimin kaksoisluostarin abbedissana toimineen Pyhän Walburgan eli Valburgin (710–779) kunnioittamisesta. Taustaltaan anglosaksinen eli muinaisenglantilainen Walburga teki lähetystyötä Saksassa ja julistettiin pyhimykseksi1 870-luvulla. Walburgan kuolinpäivä 25. helmikuuta on hänen muistopäivänsä katolisessa pyhimyskalenterissa, mutta pyhimykseksi julistamisen jälkeen hänen jäännöksensä siirrettiin Eichstättiin Baijeriin. Siirto tapahtui 1. toukokuuta, ja koska Etelä-Saksassa vielä 800-luvulla oli jäljellä esikristillisiä perinteitä, sekoittui hänen juhlintansa eteläsaksalaisen hedelmällisyyden jumalattaren Waldborgin juhlintaan.

Koska kristinuskoa sittemmin levitetttiin Pohjoismaihin nimenomaan Saksasta käsin, tuli Walburgan/Valburgin juhlinta osaksi kevään perinteitä meilläkin.

Edellä kuvattuihin kansanperinteeseen ja kirkolliseen traditioon perustuen on maaseudullakin perinteisesti sekä talonpoikaiston että herrasväen keskuudessa vietetty vappua ainakin jollakin tavoin. On saatettu polttaa vapputulia ja harjoittaa esimerkiksi karjan menestystä edistävää taikuutta. Liittyen vapun taustaan kirkollisena pyhänä siihen toisaalta kuului esimerkiksi työkieltoja. Pappiloissa saatettiin vapun aikaan järjestää kutsuja.

Nykyaikainen vappu on kuitenkin leimallisesti kaupunkilainen juhla. Oma merkityksensä nykyaikaisen vapunvieton synnyssä on sillä, että kaupunkien säätyläistö alkoi 1800-luvulla viettää vappua kevätjuhlana, johon kuuluivat kesäravintoloiden avaaminen ja ulkoilmakonsertit. Porvarisperheissä tarjottiin simaa, joka oli kuulunut myös pappiloiden vappuun. Sittemmin 1800-luvun mittaan säätyläisvappuun sulautui ylioppilaiden vappuperinne, jolloin nykyinen porvarillinen tapa viettää vappua alkoi hahmottua.

Sillä, että vappu nykyisin on myös nimenomaan ylioppilaiden juhla, on juurensa osittain ruotsalaisissa kansanomaisissa vapputavoissa, jotka levisivät myös Suomeen maiden yhteisen historian aikana, Ruotsissa kun kaupunkikulttuurin perinne on Suomea vahvempi. Vappuna syötiin ja juotiin railakkaasti, ”kerättiin voimia kesää varten”. Toisaalta myös kaupunkien killat ja ammattikunnat pitivät vappua kokouspäivinään ja nuoret miehet kiertelivätt laulamassa kevätlauluja. Nämä tavat soveltuivat hyvin myös ylioppilaille, jotka saattoivat viettää vappua esimerkiksi osakuntajuhlina.

Ylioppilaiden tapa viettää vappua siis levisi Suomeen Ruotsista, ja Turun akatemian ylioopilaat viettivät sitä 1700-luvulla. Suomen siirryttyä Venäjän valtaan keisari kuitenkin kielsi vanhat kevätjuhlat. Tästä huolimatta yliopiston muutettua Helsinkiin Turun vuoden 1827 palon jälkeen ylioopilaat alkoivat kokoontua vuosittain toukokuun 1. päivänä nykyiseen Kaisaniemen puistoon juhlistamaan ravintoloitsija Catharina ”Cajsa” Wahlundin syntymäpäivää.2 Myöhemmin ylioppilasvapun vakiintumiseen vietettäväksi juuri 1. toukokuuta vaikutti myös se, että 1870-luvulla yliopplaslakin vuotuiseksi käyttöajaksi vakiinnutettiin jakso toukokuun alusta syyskuun loppuun. Nykyisin vappu tietenkin tunnetusti on myös nimenomaan tekniikan alan yliopisto-opiskelijoiden eli teekkarien vuoden suurin juhlapäivä.

Julkisuudessa vappu näyttäytyy nykyisin varsin vahvasti työväen juhlapäivänä, mutta historiallisesti työväen vappu edustaa vappuperinteen uusinta kerrostumaa. Työväestön tapa juhlia vappuna juontaa juurensa 1800-luvun loppupuolen Yhdysvalloista. Siellä toukokuun 1. päivä oli perinteisesti työsopimusten uusimisen ja työpaikan vaihtamisen päivämäärä.

Vuonna 1886 yhdysvaltalainen työväenliike järjesti 1. toukouuta laajan yleislakon vaatien 8-tuntista työpäivää. Lakko johti mellakoihin. Tähän liittyen kolme päivää myöhemmin chicagolaiset anarkistit3 järjestivät laajan mielenosoituksen lakon aikaisissa mellakoissa kuolleiden työläisten muistoksi. Mielenosoitusta seuranneessa Haymarketin välikohtauksessa sai surmansa ainakin neljän työläisen lisäksi useita poliiseja. Tapahtumien seurauksena neljä anarkistia tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin.

Pariisissa vuonna 1889 kokoontunut Toinen internationaali päätti, että ”Haymarketin marttyyreja” muistettaisiin maailmanlaajuisesti 1. toukokuuta, ja määräsi päivämäärän kansainväliseksi työläisten mielenosoituspäiväksi. Myös Suomessa ensimmäinen laajamittainen työväen vappu järjestettiin vuonna 1890.

Suomessa nykyisin vietettävä vappu on siis oikeastaan summa ja ”poliittinen kompromissi” kaikista edellä esitetyistä, alkuaan erillisistä perinteistä, joskin nykyaikana ymmärrettävästi kaupunkilais-, ylioppilas- ja työläisvappuperinteet hallitsevat päivän julkista kuvaa. Päivä on Suomessa ollut virallinen liputuspäivä vuodesta 1979, ja sille on kalenterissa annettu nimitys suomalaisen työn päivä. Liputtamista ei kuitenkaan perusteltu sillä, että vappu olisi työläisten juhlapäivä, vaan juuri yllämainitulla poliittisella kompromissilla: vappu olkoon iloinen kevätjuhlä, jota voivat viettää niin ei-ylioppilaat kuin työväenliikkeeseen kuulumattomatkin.

Toisaalta pohjoismaiseen tapaan Suomessakin myös vapunvietossa huomiota kiinnitetään nykyisin vahvasti varsinaisen juhlapäivän aattopäivään juhannuksen, joulun ja uudenvuoden tapaan. Tämä kehitys on alkanut jo 1930-luvulla julkisten huvitilaisuuksien, kuten tanssien yleistyttyä ja keskityttyä nimenomaan juuri juhlien aattoon.

Lähteet

Vilkuna, Kustaa 2001 (1950). Vuotuinen ajantieto vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen. Valokuvin kuvitettu laitos. 7. painos. Helsinki: Otava. Keuruu 2001. (Ilmestynyt 1. kerran Erkki Tantun kuvittamana 1950, josta laitoksesta ilmestyi 21. painos v. 1998.)

Wikipedia, artikkelit Valburg ja Vappu.